Rakennuspeltityöt, sadevesijärjestelmät, henkilönostintyöt…

I-S Rakennuspelti Ky on monipuolinen ja pitkään toiminut yritys Keski-Suomessa. Suuri osa toteuttamistamme töistä koskee erilaisia kattotöitä ja rakennuspeltitöitä, mutta teemme monipuolisesti myös rautarakennetöitä ja esimerkiksi lumenpudotuksia. Yrityksenä olemme työnsä huolella ja aikataulussa hoitava ripeä toimija! Ota meihin rohkeasti yhteyttä.

Rakennuspeltityöt

Rakennuspeltitöihin kuuluvat muun muassa piipunpellitykset, listoitukset ja reunapellit. Piipunpellityksiä teemme muun muassa kattoremonttien yhteydessä.

Kuparityöt

Kuparityöt toteutamme myös pitkällä kokemuksella.

Sadevesijärjestelmät

Kun sadevesijärjestelmät on asennettu oikeaoppisesti, sade- ja sulamisvedet valuvat katolta hallitusti pois. Sadevesijärjestelmiä asennamme ja korjaamme myös kattoremonttien yhteydessä.

Muut erikoistyöt

Talven tullen voit tilata meiltä lumenpudotukset. Ympäri vuoden teemme myös pieniä rautarakennetöitä.

Henkilönostintyöt

Yrityksellämme on henkilönostin, jolla työt onnistuvat myös korkeisiin rakennuksiin. Henkilönostimen nostinkorkeus on 32 metriä.

Myynnissä: perälevyn lisälaite

Meillä myynnissä nyt apupyörien tilalle asennettava lisälaite.

  • Tiivistää perälevyn painoa apuna käyttäen tasoitetun maa-aineksen.
  • Hydraulisen työntövarren avulla voidaan säätää levyn korkeutta maasta.
  • Käy useimpiin perälevyihin, koska kiinnitysosat hitsataan perälevyyn kiinni.
  • Helppo irrottaa tarvittaessa.
  • Tekee siistiä ja tasaista jälkeä.

Kysy lisää!

Pyydä meiltä tarjous

Sähköpostitse
Tekstiviestitse

Rekisteriseloste

1. Rekisterinpitäjä

I-S Rakennuspelti Ky
Huikontie 180
41660 TOIVAKKA

Y-tunnus: 07018633
Puh: +358144585791

2. Rekisteriasiat

Asiakaspalvelumme vastaa rekisteriä koskeviin kysymyksiin ja palautteisiin mahdollisimman nopeasti.

3. Rekisterin nimi

I-S Rakennuspelti Ky:n asiakas-, markkinointi- ja ajankohtaiskirjeen tilanneiden rekisteri.

4. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

Käsittelyn tarkoituksena on asiakassuhteen hoitaminen, asiakkaan ja rekisterinpitäjän oikeuksien ja velvollisuuksien toteuttaminen sekä henkilötietolain mukainen henkilötietojen käsittely verkkopalveluihin liittyviin tarkoituksiin, tutkimustoimintaan, rekisterinpitäjän ja/tai sen yhteistyökumppaneiden mainonnan ja/tai suoramarkkinoinnin suuntaaminen asiakastietojen perusteella rekisterinpitäjän viestimien ja palvelujen kautta luovuttamatta henkilötietoja ulkopuoliselle taholle.

5. Rekisterin tietosisältö

Rekisteri voi sisältää seuraavia tietoja asiakkaista:

  • Nimi
  • Sähköpostiosoite
  • Matka- ja/tai muu puhelinnumero
  • Organisaatio ja asema
  • Organisaation osoitetiedot
  • Yhteysloki

6. Rekisterin säännönmukaiset tietolähteet

Rekisteri koostetaan rekisterinpitäjän asiakastietojärjestelmästä, yleisesti saatavilla olevista internetlähteistä, sekä mahdollisista muista julkisista lähteistä. Pääsääntöisesti osoitelähteet on eritelty mikäli ne ovat muita kuin ensiksi mainittuja.

7. Säännönmukaiset tietojen luovutukset

Rekisterinpitäjä ei luovuta asiakkaiden henkilötietoja ulkopuolisille, paitsi Suomen viranomaistoimien niin edellyttäessä.

8. Tietojen poistaminen

Tietoja voidaan poistaa henkilön vaatimuksesta tai asiakassuhteen loppumisen vuoksi.

9. Rekisterin suojauksen periaatteet

Henkilötiedot säilytetään luottamuksellisina. Rekisterinpitäjän ja sen mahdollisten tietotekniikkakumppanien tietoverkko ja laitteisto, jolla rekisteri sijaitsee, on suojattu palomuurilla ja muilla tarvittavilla teknisillä toimenpiteillä.

Käyntiosoite 

(teollisuushalli) Havulankankaantie 11